


Esittely
| YT Jinn:n eli yksityistalli Jinn, jossa Jinn tarkoittaa henkiolentoa. Jinn on rakennettu alunperin omille yksityishevosille ja muutamalle ulkopuolisille ja nimikin oli eri (Miaran YT). Kesällä 2008 tallille tuli kakkosomistaja Tumppu, jolla oli ollut jo jonkin aikaa hevosia tallissa. Keväällä 2009 YT Jinn muutti Herraslahden kylään Maijulan tontille. Tallissa on 15 karsinaa (4x4m), joista yksi on varsomiskarsina ja neljä pienempää on ponikarsinoita. Karsinoissamme on irrotettavat ruokakupit, jotka pitää ottaa aina iltaruokailun päätteeksi ulko puolelle etteivät pollet potki niitä, sekä automaattiset vesiastiat. Kesällä ei ole niin väliä repiä kuppeja pois kun hepat ovat suurimman osan ajasta laitumilla eivätkä juuri ollenkaan tallissa, yötkin ulkona, tulevat sisälle vain ratsastuksiin, ruokailutkin hoidetaan laitumilla. Jokaisella on vanhoihin auton renkaisiin upotetut ruokakupit. Tallissa on tilava satulahuone, rehuvarasto ja turve/puru varasto, vintiltä saamme heitettyä heinää talliin. Satulahuoneessa on hyvä säilyttää tavaroita, sillä siellä on viisi lukollista pystykaappia ja pieniä kaapistoja 10kpl, joita myös hoitajat voivat varata. Hevosia on helppo pestä vesiboksissa (jossa myös hätäuloskäynti). Tallin oikeanpuoleisesta päädystä pääsee suoraan ulos. Ponikarsinoista pääsee pihattoon ja tarvittaessa ne voi sulkea. Maneesia tallilla ei tällä hetkellä ole, mutta suunnitelmissa on sen rakentaminen. Tallin pohjoispuolella on hiekkapohjainen kenttä, joka pysyy hyvässä kunnossa säällä kuin säällä. Tarhat ovat kentän vieressä, joissa käykennellä aamuisin. Tarhoja on yhteensä 7 joista yksi on iso pihattotarha, johon ponit pääsevät suoraan tallista ja se sijaitsee tallin eteläpuolella. Pihatossa on kunnon katos joka eristää ilmaa hyvin ettei talliin tule kylmä/kuuma kun ovet on auki. Oritarha sijaitsee parkkipaikan vieressä, jossa ovat myös meidän katos traktorille, trailerille ja Tumpun sekä Miaran omille autoille, muiden autot voi ajaa katoksen viereen. Tarhoihin ei ole rakennettu kunnon pohjia, joten ne voivat muuttua mutaisiksi sateisilla säillä, mutta eipä tule hiekkaa suolistoon. Saatamme kesällä tehdä oikein kunnon urakan pohjien kanssa kun hepat ovat laitumilla. Laitumet on jaettu varsoille&tammoille ja orille&ruunille. Ori&ruuna laidun sijaitsee tarhojen pohjoispuolella ja niiden oikealla puolella on tamma&varsalaidun. Henkilökunta: Miara Vihto: Tallin perustaja ja ykkösomistaja. Sinkku sekä yrittäjä. lisää täällä Tuulia "Tumppu" Valtonen: Tallin kakkosomistaja. Sinkku ja ammatiltaan sijaisopettaja. lisää täällä ![]() tarhajärjestys:
![]() karsinajärjestys:
varsomiskarsina: - |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() Aikataulu 7:00 herätys 7:05 aamuruokinta 7:30 ulos 8:45 siivous 10:00 tallin avaus 11:00- liikutteluja 15:00 päiväruokinta 21:00 iltaruokinta 21:30 talli kiinni Yleiset säännöt: |
Ulkoasun & kuvan © Veikkalay 2009 » Sivun alkuun











